Edellisen artikkelini jälkeen olin todella hämmentynyt, mistä kirjoittaa seuraavaksi. Aiheita on niin paljon. Mutta kaiken mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että artikkelista tulisi joko liian yleissävyinen ja ei siis mitenkään hyödyllinen tai sitten turhan pitkä ja yksityiskohtainen lehteen. Kun luin uudelleen artikkelini oteongelmista, minusta tuntui, etten ollut kirjoittanut riittävästi vartiointiharjoituksesta. Älkää pelästykö, en aio pitkästyttää teitä latelemalla askel askeleelta edistyvää luentoa opettaakseni ko harjoitusta, se johtaisi taas liian pitkälle. Ja olen varma, että USA ei halua investoida suurempiin kirjekuoriin vain siksi, että haluan jaaritella jokaisesta mahdollisuudesta. Lähden siitä olettamuksesta, että suurin osa lukijoista on täydellisesti kykeneviä aloittamaan harjoittelun. Haluan mieluummin puhua joistakin ongelmatilanteista ja siitä, kuinka niitä käsittelemme.

On olemassa eri filosofioita siitä, kuinka vartiointi&haukkuminen opetetaan. En aio eritellä mikä on oikein ja mikä väärin. Totuus on, että on olemassa useampia tapoja aloittaa ja jokaisella on oma arvonsa. Ongelmat alkavatkin hiipiä esiin silloin, kun kuvittelemme koiran oppineen asiat, jotka olemme halunneet opettaa.

Jälleen kerran, väärinkäsityksiä välttääksemme haluaisin lukijan ymmärtävän ajattelutapaani. Ensinnä haluan sanoa tämän: "vartiointi & haukkuminen" käsitteenä on koiralle epäluonnollinen. Koira ei halua pidätellä maalimiestä, se haluaa maalimiehen reagoivan. Joko heilauttamalla hihaa saalisliikkeeksi, tai perääntymällä osoittaakseen väistämistä tai alistumista. Toiseksi: meidän treenaajien täytyy olla täysin selvillä siitä, mitä haluamme koiran oppivan. Koirat oppivat yhdistämällä asioita, meidän työnämme on saada koira yhdistämään oikeita asioita. Kolmanneksi: maalimiehen tehtävä on avustaa käsitteiden opettamisessa ja palkita koira oikeanlaisesta käyttäytymisestä. Maalimiehen tehtävänä ei ole oikaista koiraa. Neljänneksi: Vartiointiharjoitus tulee opettaa missä tahansa muualla, paitsi piilolla. Vasta kun palaset alkavat loksahtamaan paikoilleen, siirrymme piilolle.

Seminaareissa eniten valitetaan seuraavista asioista: koira ei ole riittävän intensiivinen, se on liian hihasuuntautunut, se tarvitsee varmuutta, tai se on epäpuhdas. On joitakin muitakin valituksen aiheita, mutta nämä ovat yleisimpiä. Eri tekijät aiheuttavat nämä ongelmat, mutta yksi asia on aina muuttumaton: joku osa harjoituksesta ei ole täysin valmis. Mutta millainen sitten on valmis vartiointi ja haukkuminen? Jälleen kerran mielipiteitä on useampia. Yritän nyt selittää omani.

Vartiointi ja haukkuminen ovat osa suojeluharjoittelua ja sellaisena niiden tulee omata samat komponentit kuin loppu suojeluharjoittelukin. Ja kun puhumme suojelusta, mikään muu ei ole niin kunnioitettua, kuin kaikkein tärkein tekijä: taistelutahto ("taisteluvietti"=fighting drive, käänt. huom.). Yhdessä aiemmassa artikkelissani esitin, että tällaista viettiä ei todella ole luonnostaan olemassa. Se, mitä kutsumme taisteluvietiksi, oikeastaan onkin tiiviste komponentteja, jotka sisältävät saalisviettiä, puolustusviettiä, sosiaaliaggressiota ja dominanssia. Harjoittelijoina pakkaamme ko komponentit ja teemme niistä yhden ainoan tuotteen: taisteluvietin. Toisinaan koirat on helppo "tiivistää" ja joskus tarvitaan hieman enemmän työtä. Yksi asia on kuitenkin varmaa, joko vahingossa tai suunnitellusti, puruharjoittelu ei ole viimeisteltyä, ennekuin kaikilla näistä komponenteista on rooli koiran työskentelyssä. Haluamme koiran taistelevan maalimiehen kanssa, kun se puree. Varmistavatko treenaajat sen, että koira tekee saman vartioidessaan? Sanoisin, että eivät. Mutta vartiointi on osa suojeluharjoittelua, emme voi olettaa, että koira yllättäen tuntisi eri tavoin maalimiestä kohtaan, vain siksi, että se ei pure. Ja tällä asenteella olemme kovin lähellä vartiointiongelmien juuria.

Se, mitä useimmat koirat oppivat, on istua, pidättäytä puremasta ja haukkua, kuin vartioida tätä. Koiran tulee oppia, että se pystyy hallitsemaan, kontrolloimaan maalimiestä ja taistelemaan yhtälailla vartioinnissa, kuin purussakin. Yhtä paljon ajattelua, työtä ja yritystä täytyy tehdä saadaksemme tasapainoon koiran motiivit tiivistääksemme ne vartiointiin, kuin muuhunkin suojelutyöskentelyyn.

Olen vakuuttunut, että emme voi erottaa vartiointia lopusta suojeluharjoittelusta. Tämä mielessämme täytyy älytä, että koira voi tehdä ainoastaan sen, mitä sille opetamme. Koira, joka työskentelee lähes ainoastaan saaliilla suojelussa ei tule maagisesti esittämään puolustusta ja aggressiota vartioinnissa, se ei olisi järkeenkäypää. Samalla tavalla koira, joka työskentelee lähes ainoastaan puolustuksella ei halua vain istua maalimiehen edessä ja haukkua, jotta se saisi saaliin, kun hiha heilahtaa. Tasapaino on avain. Jollemme halua tasapainottaa koiran motiiveja, täytyy meidän hyväksyä se, että koira esiintyy liikkeissä siten, kuin jotakin puuttuisi.

Tämä mielessämme osoitetaanpa ongelmia, joita jo aiemmin mainitsin. Oletan, että koirat ovat kohtalaisesti balanssissa ja ongelmat rajoittuvat vartiointiin.

1. Koiralta puuttuu intensiteettiä. Intensiteetti tulee yleensä puolustuksesta, tai aggressiosta. Puolustus on reaktiivista aggressiota ja yleensä helpompi käyttää treenaamisessa kuin sosiaaliaggressio. Joten lisäämällä puolustusTERÄN vartiointiin, voimme luoda halutun intensiteetin. Purutyöskentelyssä opetamme koiralle yleensä puolustusta vastustamalla. Mitä on vastustaminen? Se on kostoisku, jolla vastataan maalimiehen luomaan uhkaan. Tämä on vaikeaa saada koiraan muuttamatta sitä vähän epäpuhtaaksi samalla. Harjoittelemme siis vartiointia ja olemme asteella, jossa koira vain pidättää itseään puremasta maalimiestä ja haukkuu saalis mielessään. Haluamme lisätä intensiteettiä ja lisäämme vähän painetta. Koira vastustaa puremalla joko miestä tai hihaa. Mutta ojennamme koiraa tästä ja hetken kuluttua olemme taas tilanteessa, jossa puolustuskomponentti puuttuu. Koira päättelee, että ei ole sallittua olla puolustuksella, kun vartioidaan. 

Parempi tapa tuoda intensiteettiä liikkeeseen on mennä pari askelta treeneissä taaksepäin. Emme anna koiran tehdä virhettä, koira pidetään tiukassa liinassa, maalimies pysyy tavoitettamattomissa. Koira esittää versiotaan vartioinnista, mutta ei saa palkkiota, sensijaan maalimies antaa uhkaa hiukan stimuloidakseen puolustusta. Koira yrittää purra, mutta ei pysty, joten se vastaa uhkaamalla maalimiestä. Se kiertää vähän huuliaan, haukku muuttuu syvemmäksi ja saa vähän murinan sävyjä mukaansa, koiran niskakarvat saattavat nousta ylös. Koira esittää meille puolustuskäyttäytymistä. Koira haluaa nyt maalimiehen alistuvan.Yrittämällä nyt kanavoida saaliiseen palkitsemalla, maalimies hyppää yhden treeniaskeleen ylitse. Joten maalimiehen tulee reagoida koiran esittämään uhkaan esittämällä vaikuttunutta ja perääntymällä. Koiran itseluottamuksesta ja vahvuudesta riippuen voimme joko hypätä taaksepäin tai väistää hiljaa pois kyyryssä. Tämä kaikki vahvistaa koiran käytöstä. Näytämme koiralle tavan, jolla voittaa puolustuksella. Kun koira osoittaa olevansa itsevarma tavalla, jossa maalimieheen ei kosketa, voimme jatkaa kanavoimalla puolustuksen saaliiseen antamalla purun ja riisumalla sitten hihan koiralle. Kaikki tämä ottaa paikkansa sitten, kun koiraa on estetty puremasta turhan aikaisin maalimiehen lähestyessä koiraa.

Seuraavaksi koiran tulee näyttää, että se voi luottaa tähän puruttomaan vastustamiseen. Kun se haukkuu puolustuksella, löysäämme liinaa varovasti ja koiran tulee edelleen luottaa haukkuunsa ja kehon asentoonsa. Tässä kohden maalimies palkitsee tarjoamalla purun, riisumalla hihan ja perääntymällä.

Seuraavaksi onkin koiran vuoro lähestyä maalimiestä. Ensinnä sitä pidellään, kunnes haukku on halutunlainen, painostava ja intensiivinen. Sitten koiralle annetaan enemmän ja enemmän vastuuta pidättäytyäkseen puremasta maalimiestä, mutta vain siitä. Jämäkkä, intensiivinen asenne täytyy ylläpitää. Lopulta annan koiran ajaa ja patistella minua ympäri kenttää. Tällä tavoin koira saa pientä vahvistusta puolustuskäyttäytymisellen ilman, että sen annetaan purra. Heti kun intensiteetti hupenee yritän sysätä koiraa taaksepäin siirtymällä hitaasti eteen. Ja aivan kuten kuvailin Puolustusvietti artikkelissani (USA-lehti Marraskuu/98) tilanne muuttuu uhan ja vastustamisen vaihdoksi koiran ja maalimiehen välillä, tosin ilman purua.

Toinen tapa lisätä intensiteettiä perustuu samalle periaatteelle. Voimme luoda koiralle "vastoinkäymisiä" muulla, kuin henkilökohtaisella uhalla. Kuten ympäristön paineilla tai neutraalilla (mutta edelleen rasittavalla) ärsykkeellä, kuten koulutuskaulaimella. Avain on siinä, että koira oppii kohdistamaan vastoinkäymisten aiheuttaman intensiteetin maalimieheen ja että tämä intensiteetti voidaan saada takaisin vartiointiin liittyvällä käskyllä.

2. Koira on liian hihasuuntautunut. Tämä ongelma on usein seurausta jostain erittäin positiivisesta. Koiralla on niin korkea saalisvietti, että se ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Lisätekijänä koiralla on korkea ärsytyskynnys puolustuksen suhteen. Yleensä tämä vaiva ei aiheuta mitenkään suuria ongelmia. Intensiteetti on kohtalaisen hyvä poikkeuksellisen suuresta vietistä johtuen ja koira ei koskaan päädy "konflikti-kuoppaan" kuten itse asian ilmaisen, josta sen tulisi toipua. Koira pysyy täysin saaliilla ja pystyy selviytymään useimmista kilpailu-vaatimuksista.

Valituksen aiheena on se, että ohjaaja ei pidä näkemästään. Asiaa voidaan parannella lisäämällä hieman puolustusta suoritukseen edellä kuvaamallani tavalla. Usein tosin tämän kategorian koirat tarvitsevat sellaisen määrän painetta, että se oikeastaan aiheuttaa ongelmia enemmän, kuin ratkaisee niitä. Yksi hyvä keino parantaa suoritusta tällaisten koirien kohdalla, on käyttää kokopukua tai takkia (USA Lokakuu, Pallipes 3/98) tai kahta hihaa. Tämän opin mukaan koira ei sokeasti keskity vain yhteen saalisobjektiin, koska vaihtoehtoja on useita. Sanotaan, että käytän kahta hihaa. Koira haukkuu vasenta, se palkitaan oikealla. Jos se haukkuu oikeaa, se palkitaan vasemmalla. Tätä jatketaan, kunnes koira saavuttaa pisteen, jossa se ei enää osaa päättää kumpaa hihaa haukkuisi ja se aloittaa haukkumaan henkilöä, joka hihat saa liikkeelle. Emme lisää mitään kovin merkittävää koiran motiiveihin vaan vain muutamme koiran kohdistuksen hihasta maalimieheen. Koirat, joilla on poikkeuksellisen korkea saalisvietti ja korkea ärsytyskynnys puolustuksen suhteen ovat erittäin kilpailukykyisiä urheilukoiria. Meidän tulee olla varmoja, että vartioinnit näyttävät kuvaan kuuluvilta, mutta en sotkisi hyvää asiaa pakottamalla tällaista koiraa puolustukselle.

3. Koiralta puuttuu varmuutta. Tämän sarjan koirilla on yleensä vaikeuksia tulla toimeen puolustuspaineiden kanssa (maalimiehen osalta) ja niiden saalisvietti ei ole riittävän korkea kompensoidakseen ongelmaa. Syynä on usein toinen kahdesta asiasta. Joko koira ei alunalkaenkaan ole kovin varma, tai treeneissä koiraa on kuormitettu sellaisella paineella, jota koira ei ole voinut käsitellä. Tämän takia koira ei näe mahdollisuutta selviytyä tilanteesta voittajana. Koira tulee tällöin uudellenkouluttaa siten, että ainoa asia mitä sen tulee tehdä, on haukkua saadakseen hihan heilahtamaan. Ei painetta, ei puolustusta, ainostaan haukkua, jolla saadaan aikaan toimintaa maalimiehessä. Tällä tavaoin meidän pitäisi saavuttaa piste, jossa koira hyväksyy asetelman, jossa se haukkuu maalimiehen edessä saadakseen hihan liikeeseen. Nyt täytyy haukkuun saada määrätietoinen sävy, jotta koira tulee painostavammaksi. Yksi keino tehdä niin on (koira on taas tiukassa liinassa) hitaasti kulkea taaksepäin hihan kanssa, kun koira haukkuu. Kun maalimies loittonee koira kokee turhaumaa ja haukku ilmaisee tätä turhautumista. Äänen sävyn muuttuessa, maalimies alkaa liikkumaan takaisin eteenpäin ja antaa koiralle purun. Koiran tulisi kehittää vaativampi haukku tällä tavoin. Tämä saattaa olla kaikki, mitä geneettisesti heikolta koiralta voidaan odottaa. Jos koiran itseluottamusongelmat ovat lähtöjään huonosta harjoittelusta, on mahdollista, että koiran uudella varmuudella saamme aikaiseksi vielä enemmän intensiteettiä lisäämällä hieman (pieniä annoksia) puolustusärsykkeitä, kuten kuvailin heikon intensiteetin koirilla tehtävän.

4. Koira on epäpuhdas. Koirat, jotka osoittavat tämän tyylistä käyttäytymistä, ovat yleensä melko varmoja koiria. Joissain tapauksissa jopa äärettömän vahvoja koiria. Tälle nimenomaiselle vartiointiongelmalle löytyy muutamia syitä. Yksi on se, että koiralla on erittäin korkea saalisvietti ja ohjaaminen ei ole riittävän konkreettista estääkseen koiraa palkitsemasta itse itseään purulla aina silloin, kun koira tulee sopivan välimatkan päähän hihasta. Muutama askel taaksepäin treenaamisessa auttaa koiraa ymmärtämään, että haukkuminen on vaadittu elementti ennen purua. Tässä ohjaamisella on erittäin tärkeä rooli. Ohjaaja on se, joka estää koiraa tästä "itse-palvelu"-palkitsemisesta, kun koiralle annetaan lisää vastuuta. Suosittelen, että joku kokeneempi tyyppi kentältä auttaa kakkosliinalla.

Yksi suurimpia syitä, miksi varma koira on epäpuhdas on jälleen kerran se, että koira ei ole oppinut vartioinnissa taistelemaan maalimiehen kanssa. Näille taisteluun liittyy puremista. Tavallaan tämä ongelma on lähtöisin hyvin paljon samasta, kuin ongelmat, joita kuvasin kohdassa 1. Kun koiralle esitetään puolustusärsykkeitä vartiointiharjoituksessa (on yhdentekevää aloitetaanko harjoittelu näin, vai tehdäänkö se treenien edistyessä), koira reagoi puremalla maalimiestä hihaan. Ykköskohdan koirilla ohjaajan puuttuminen vähensi koiran varmuutta ja johti matalampaan intensiteettiin. Voimakas koira kuitenkaan ei lopeta puolustusärsykkeen vastustamista pakotteisiin, vaan aika-ajoin rikkoo liikkeen kostamalla maalimiehelle puremalla. Kestää kauan, ennekuin koira saadaan lopettamaan tämä tapa. Keinot ovat pitkälle samat, kuin kohdassa 1. Koiran tulee oppia, että se voi todellakin taistella maalimiehen kanssa ja vastustaa tätä ilman puremista. Koira lisää uhkaa ja voimaa haukkuunsa ja maalimies vahvistaa käytöstä esittämällä heikkoa. Vähitellen koira saa saaliin palkinnoksi liikkeen lopussa. Ja taas olemme tiivistäneet eri viettejä opettaaksemme koiralle kuinka maalimiehen kanssa taistellaan.

Mainitsen myös lyhyesti muutamia muita syitä epäpuhtauteen. Yksi on maalimiehen tekemät pakotteet. Koira kostaa maalimiehen kovat otteet vastutamalla. Pakote on tällainen kova ote. Ja jollei koiraa ajeta näillä keinoin pikku hiljaa väistämiseen ja tilanteeseen, jossa koira on liian huolissaan kostaakseen, ongelma ei häviä minnekään. 

Hektinen ja yliampuva ohjaajakäyttäytyminen lähestymisissä ovat toinen syy epäpuhtauteen. Koiralle, joka voimakkaasti vastustaa maalimiestä, täytyy antaa keskittymisrauha tehdä niin. Jos ohjaajasta tulee hämmentävä vaikute, koira ei enää tunne hallitsevansa maalimiestä tällä tavalla ilman kosketusta ja se turvautuu taas puremiseen. 

Epäpuhtauteen on myös muita syitä, mutta uskon, että olen osoittanut niistä yleisimmät.

Kun koira on kerran oppinut taistelemaan maalimiehen kanssa ilman puremista, voimme keskittyä virallisen irrotuksen opettamiseen. Koska nyt, kun koira on oppinut asianmukaisen vartiointi&haukkuminen-aatteen, sen ei tarvitse lopettaa taistelua, kun sen on käsketty irrottaa. Se vain vaihtaa taistelutekniikoitaan. En nyt mene varsinaiseen irrotuksen opettamiseen, koska se veisi meidät taas liian kauas itse aiheesta.

Viimeiseksi haluan käsitellä erästä toista suurta ongelmaa, joka myös liittyy tähän harjoitukseen. Tämä ongelma on harvemmin tiedostettu. Se liittyy siihen, kuinka koira oppii sellaisia asioita vartiointia opetettaessa, joita kouluttajat eivät aikoneet sille alkuunkaan opettaa. Jossain vaiheessa koira tekee päässään kytkentöjä, joita myöhemmin on äärimmäisen vaikea poistaa. Näitä mahdollisuuksia on lukemattomia. Määrittääksemme ongelman aiheuttajan ja selvittääksemme mahdollisen ratkaisun tähän, joudumme usein järjestämään kokeiluluontoisia tilanteita treeneissä.

Käytän esimerkkiä selvittääkseni, mitä tarkoitan. Eräällä ystävälläni on Sch H 3 Malinois. Erittäin vahva, kova koira, jolla on todella hyvät saalis- ja puolustusalueet. Koira puree täydellä suulla ja kovaa. Se käy kiinni nopeasti ja lujasti. Se pystyy käsittelemään viettejänsä ja kepin iskuja varmasti ja vastustaa voimakkaasti. Sanoisin, että koiralla ei ole mitään vakavia puutteita suojelutyöskentelyssään. Mutta sitten haukkumiseen. Koiralla on kiihkeä, rytmikäs vartiointi piilolla ja irrotuksen jälkeen. Sanoisin, että koira osoittaa sekä purussa, että vartiointiosassa erinomaista taistelutahtoa. Kuullostaako aivan mallioppilaalta? No, missä ongelma sitten piilee? Ongelmana oli tämä: Koira haukkui aina noin metrin päässä maalimiehestä. Alkuaan se ei huolestuttanut minua ollenkaan niin paljon. Koira puri aina täydellä otteella vartioinnista ja se iski hurjalla voimalla ja oli jatkuvasti todella intensiivinen. Muutaman kerran jälkeen mikään ei tuntunut huonolta. Mutta noin vuosi sitten huomasin, että joka kerta yritin saada koiran työskentelemään lähempänä maalimiestä (näin koiraa vain seminaareissa). Juttelin sitten ohjaajan kanssa selvittääkseni mistä tämä välimatka johtui. Hän selitti: "Perusteita opettaessamme opetimme koiran aloittamaan haukun noin metrin päässä pitääksemme koiran puhtaana, ajattelimme, että se intensiteetin lisääntyessä siirtyisi lähemmäksi ja lähemmäksi ja lopulta välimatka häviäisi." Se, mitä kukaan ei ottanut huomioon, oli kuinka nopeasti ja tarkasti koira oppi vartioinnin. Mutta sille se merkitsi myös metrin päässä olemista. Joten taas kokeilemaan. Yritimme nostaa virettä. Kuormitin koiraa kovaa ja se haastoi enemmän, metrin päässä. Ohjaaja tuli luokseni ja yritti saada koiran lähemmäksi, ei hyötyä. Yritimme nyt lavastaa uuden tilanteen. Koira lähetettiin piilolle ja juuri kun se asettautui haukkumaan, lennokkaasti harppasin ulos piilosta. Luonnollisesti koira kävi kiinni. Toistimme tätä joitain kertoja ja sitten lähetimme normaalisti piilolle ja koira itse asiassa tulikin lähemmäksi. Se ei tietenkään halunnut minun karkaavan uudelleen. Mutta, menestys ei jatkunut kauaa, heti seuraavalla kerralla se taas oli metrin päässä. Erään kokeellisen session aikana päätin mennä makaamaan kentän viereen mäenrinteeseen, niin että koiran olisi tultava lähemmäksi, jos se haluaisi nähdä kasvoni haukkuessaan. Tällä kertaa sekä ohjaaja, että minä huomasimme toisenkin jutun, jonka koira oli itsekseen oppinut ilman tarkoitusta. Se näytti oppineen, että kaikki kosketus maalimieheen vartioinnin aikana oli täydellisen kiellettyä ja ehdoton tabu. Koira tuli kyllä haukkumaan pääni viereen, mutta ehdottomasti kieltäytyi koskettamasta minua jaloillaan. Ohjaaja yritti johdattaa koiraa taputtamalla jalkojani ja mahaani. Koira pyöri ympärilläni, hypähti ohjaajaa vasten, mutta edelleen kieltäytyi kosketuksesta. Tämä oli suurin este kaikissa yrityksissämme saada koiraa lähemmäksi. Koska näin se myös oli lähempänä jotain, jonka se koki tiukasti kielletyksi.

Viittaan tähän tapaukseen menneessä aikamuodossa, koska löydettyämme ongelmaan syyn, pystyimme myös ratkaisemaan sen. Meidän täytyi ottaa tabu pois koiran päästä. Asetuin siis vartioinneissa taas makaamaan mäkeen tai istuin tuolissa. Kakkosohjaaja esti koiraa liinalla menemästä taakseni. Se pidettiin siis suoraan edessä. Sitten ohjaaja houkutteli koiraa koskemaan minua tassuillaan. Hän taputti minua ja yritin antaa ärsykkeitä pisteeseen, jossa koiran vietti menisi "yli". Välittömästi koiran laitettua etujalat päälleni, annoin purun.Muutaman kerran koira joutui "tökkäämään" päästääkseen ulos pahimpia höyryjä. Koira palkittiin ainoastaan silloin, kun sen tassut koskettivat minua. Kun saimme juttua vähän paremmin hallintaamme, koiran oma maalimies tuli kuvioihin mukaan. Koiraa autettiin ärsykkeillä ja palkittiin vain silloin, kun se voitti "tabu"-pelkonsa. Nyt on mennyt muutamia kuukausia, mutta onnellisena totean, että kun pari viikkoa sitten otin koiralla puruja, se vartioi niin lähellä, että koiran etujalat rokkasivat varpaillani. Nyt kun tältä hyvältä tiimiltä on yksi hidasteena ollut ongelma selvitetty, toivon, että heillä on tilaisuus kilpailla joissain isoissa kisoissa.

Otin tämän esimerkin esittääkseni, kuinka koirankoulutus on paljon muutakin kuin kaiken tekemistä koko ajan oikein. Kukaan ei tee niin. Koirankoulutus ja etenkin ongelmien ratkaisu koulutuksessa käsittää myös arvelua ja tutkimista saadaksemme ongelman syyn selville. On tarpeen olla myös joustava, jotta pystymme määrittämään mistä ongelmat johtuvat ja kuinka työskentelemme niiden voittamiseksi.

Toivon, että artikkelini hieman auttoi yrittäessämme oivaltaa, kuinka yksi kaikista vaikeimmista suojeluliikkeistä tehdään virheettömäksi. Ja toivottavasti saan huomionne taas seuraavallakin kerralla.